26.12.2014

Testissä Aquajak Windseeker: Melontaretki taittuu kevyesti myös purjehtien

Aquajak Windseeker on retkikajakki, johon on asennettu helposti käyttöönotettavissa oleva purjehdusvarustus. Kajakin saa purjehduskuntoon käden käänteessä.

Kuva: © Ali Koivunen
Aquajak Windseekerin lähtökohtana oli kehittää retkeilyyn soveltuva kajakki, joka muuntuu helposti purjehduskäyttöön ja jossa on hyvät purjehdusominaisuudet verrattuna markkinoilla oleviin myötatuulipurjeisiin, sanoo kajakin suunnittelija Ove Sundkvist.

Purjeen pinta-ala on noin 1,5 m2 ja se on aina mastolla käyttövalmiina. Vaikka masto on pystyssä vain etukannen luukun varassa, se tuntuu tukevalta luukun varsin mainion kiinnitysmekanismin ansiosta. Maston saa nostettua ja laskettua muutaman harjoituskerran jälkeen helposti. Melontakäytössä masto purjeineen makaa etukannella sen kummemmin melontaa häiritsemättä.

Peräsin on melontakäyttöön suunniteltu ja sitä ohjataan jalkapolkimilla. Koska kajakkiperäsimen pinta-ala on liian pieni purjehduskäyttöön, pinta-alaa kasvatetaan erikseen asennettavalla lisäosalla. Ohjainpolkimet ovat Windseekerin heikoin kohta. Purjehtiessa ohjaaminen on aktiivista, joten polkimien pitäisi toimia herkemmin.

Vastatuuleen purjehdittaessa tarvitaan köliä. Köli on sijoitettu keskelle kajakkia ja kölilaatikko kulkee jalkatilan kautta. Kannessa näkyvä köli näyttää ensiksi hassulta, mutta ratkaisu tuntuu erittäin hyvältä. Vaikka köli on ylhäällä, se ei juurikaan häiritse melomista. Myöskään jalkatilassa oleva kölilaatikko ei tunnu häiritsevältä. Windseekerillä on hiukan taipumusta nousta vastatuuleen kun vauhti lisääntyy, jolloin kulkusuuntaa täytyy korjata peräsimellä. Oven suunnitelmissa onkin sijoittaa köli hiukan eri kohtaan, jonka pitäisi tasapainottaa kulkua.

Kajakissa on sivukellukkeet, jotka auttavat pystyssä pysymistä yllättävissä tilanteissa. Kajakkia on kuitenkin tarkoitus purjehtia pystyssä ilman, että kellukkeet ovat kontaktissa veteen.  Myötätuulessa voisi purjehtia ilman kellukkeitakin, mutta vastatuuleen ja luoviessa äkillisiä kallistuksia tulee sen verran helposti, että kellukkeiden tuoma turva on tarpeen.

Windseekeriä purjehdittiin testin yhteydessä 3-5 m/s tuulessa useina eri kertoina. Kevyessä tuulessa kajakki kulkee vaivattomasti, vaikkakin nopeudessa häviää melojalle. Reippaamassa tuulessa purjekajakki osoittaa hauskuutensa ja matkavauhti vastaa reipasta melontavauhtia. Tukevuutensa ja kellukkeiden ansiosta kanootti pysyy kuitenkin hallinnassa yllättävissäkin puuskissa. Koska takapuoli on koko ajan penkissä, lievä etunoja sivulle osoittautui mukavaksi tavaksi hengata reunalla.

Purjehdusvarustus on sen verran hallitseva, että Windseeker sopinee parhaiten henkilölle, joka haluaa purjehtia aina kuin mahdollista ja meloo kun tuuli tyyntyy. Vaikka melominen onnistuukin erittäin hyvin, kajakki on melontakäyttöön hieman iso ja erityisesti sivukellukkeet häiritsevät kallistamalla ohjaamista. Sivukellukkeet on toki otettavissa pois ja ne mahtuvat hyvin laipioiden suojaan, mutta toimenpide täytyy tehdä jo rannassa.

Melominen onnistuu auttavasti myös purje ylhäällä, ja melan käyttäminen nopeuttaa käännösten tekemistä. Lyhyempi mela osoittautui käteväksi purjehdittaessa, jolloin lavat eivät osu niin helposti purjeeseen.

Purjekanoottia arvioitaessa on hyvä ymmärtää, että purjeen lisääminen kajakkiin ei tee siitä purjevenettä. Lopputuloksena on aina kompromissi, mutta vastapainoksi melontaharrastukseen voi saada täysin uuden ulottuvuuden. Windseekerissä on vielä kehittämistä, mutta jo nyt se on täysin käyttökelpoinen purjekanootti. Windseeker saa kiitosta erityisesti ennakkoluulottomasti toteutetuista ratkaisuista, jotka tuntuvat myös käytännössä toimivilta.

Lisätietoja Aquajak Windseekeristä löytyy osoitteesta: www.aquajak.fi.

Artikkeli on julkaistu Melonta- ja Soutu -lehdessä 4/2014.

-----
Windseeker - purjeavusteinen retkikajakki

  • Suunnitelija: Ove Sundkvist
  • Pituus: 515 cm
  • Leveys: 60 cm
  • Paino: noin 35 kg purjehduskunnossa
  • Purjepinta-ala: noin 1,5 m2







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti